sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!


Loppuvuoden kiireiden takia blogin päivittely on vähän jäänyt. Jätetään joulun toivotukset jo nyt ja palataan vuoden alussa kertaamaan taas kuluneet vuoden tapahtumat - tänä vuonnahan me ollaan ehditty tehdä ennätysmäärä kaikkea! Eikä vauhti hidastu ensi vuonnakaan, päin vastoin. ;)

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Vauhdikas loppuviikko

Torstaina aloitettiin tokon alkeiskurssi, tyylikkäästi viikon myöhemmin kuin muut. Treenipaikka on melko lämmin, joten ensi kertaa varten täytyy ottaa ehdottomasti vesikuppi mukaan ja juottaa koiraa aina välillä. Kerttu toimi alkutunnin hienosti, mutta ilmeisesti 45min lämpimissä olosuhteissa on vähän liikaa vielä. Näissä treeneissä harjoiteltiin lähinnä luoksetuloa sekä kaukokäskyjä, lisäksi saatiin kotitehtäväksi perusasennon treenaus.

Perjantaina Kerttu matkasi Jyväskylään. Ensimmäinen stoppi oli Laukaassa, jossa koira pääsi ensimmäistä kertaa metsästystilanteeseen. Tuloksena lopulta mäyrä. Kertun mutsi, Ansa, kävi vielä varmistamassa että ladon alus on tyhjä. :) Iso kiitos jahti-isännille tästä mahdollisuudesta!


Lauantaina suunnattiin heti aamusta Jyväskylän Paviljonkiin. Kerttu esiintyi toiseksi viimeistä kertaa junnuluokassa ja mukavan arvostelun siivittämänä tulokseksi erinomainen sekä luokan 2. sija. 
"Overall size good. Okay for bone. Head pleasing, correct plain & neat ears with good dark eye. Cleaning front, good feet. Would like more lenght of loin to balance. Okay in quarters. Sound."




Sunnuntaina tuomarina irkkuherra Ronald Irving ja arvostelu oli aivan päinvastainen.. :) Silti tälläkin kertaa erittäin hyvä sekä luokan toinen.
"Good skull, ok strenght at muzzle. Correct topline. Tail carried too high and did not move ok behind. Could be better in front. Ok depth at chest. Could be less sprung rib."




Kerttu oli molempina päivinä mukana Tammenkolon-kasvattajaryhmässä, joka oli ROP-kasvattaja.

Ehdittiin kyläillä Kertun kanssa myös veljeni luona sekä syödä siskoni kanssa jouluateriaa. Kerttu oli reippaana mukana joka paikassa, mutta osasi myös käydä nukkumaan tilaisuuden tullen. Sunnuntain näyttelyssäkin se pääasiassa nukkui sylissäni.

Kiitos kaikille seuralaisille, oli mukavaa viettää aikaa isossa porukassa. :)  Seuraava isompi reissu suuntautuukin sitten ulkomaille!

lauantai 5. marraskuuta 2016

Ensilumi

Tällä viikolla ollaan saatu nauttia taas hetki talvesta ja valoisuudesta. Alla pari kuvaa tämän päivän peltorallatteluista. :)





maanantai 31. lokakuuta 2016

MyDogDNA



Kerttu antoi poskisolunäytteen erikoisnäyttelyssä ja vihdoin tänään saatiin tulokset. LOA, SCA ja PLL status määräytyi jo vanhempien perusteella terveeksi, mutta testikitti sisälsi mahdollisuuden testata alttius myös CAHYn (hyperurkosuria), ARSCID:n (immuunivaje) ja Makrotrombosytopenian osalta. Kertulla kaikki olivat Clear, eli se ei kanna geenivirhettä, eivätkä sen jälkeläiset voi sairastua näihin.


Mielenkiintoisempana asiana pidin kuitenkin Kertun ulkoisia ominaisuuksia. ;) Alla on värikartta. Lyhyesti sanottuna, Kertulla on maski, se ei kanna liver-geeniä (näkyy parsoneilla usein maksanruskeana kirsuna) ja se on dominanttimusta. Dominanttimustan vuoksi Kertulla ei näy parsoneilla yleisiä tan-merkkejä.


Kuvituksena toimii viikonlopun meiningit. :) Oltiin Keken kanssa Hannan luona yökylässä. Paikalla oli myös Sari Miina-siskon ja Pena-hurmurin kanssa. Aika meni kuin siivillä ja oli ihan huippua huomata että Miina ja Kerttu tulivat edelleen hyvin toimeen.

Kerttu ja Lara (Tammenkolon Lara Croft)


Linkki Kertun MyDogDNA tuloksiin

tiistai 25. lokakuuta 2016

Peltorallia

Viime viikolla otin kameran mukaani ja käytiin kahteen otteeseen pellolla, ensin viikonloppuna Hannan kanssa sänkkärillä ja sitten viikolla työpäivän jälkeen oman porukan kera. Jopa Mini innostui juoksemaan Kertun tuunaamien (...) lelujen perässä!








keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Terveystuloksia

Kerttu kävi 11.10 virallisessa silmäpeilauksessa ja polvitarkastuksessa. Molemmat todettiin priimaksi. :) Samalla reissulla treffattiin myös Ansa-emä. Hyvin tulivat äitimuori ja tyttärensä toimeen.

Myös Kertulle kosittu sulho on todettu edelleen terveeksi silmien osalta, joten toivotaan että Kertun ensi kevään luustokuvatkin näyttävät niin hyvälle että saadaan pentuja maailmaan parin vuoden sisään!


torstai 6. lokakuuta 2016

Uusi kotikaupunki



Marraskuussa pakataan kamat väliaikaisosoitteesta ja muutetaan Itä-Helsinkiin! Tällä kertaa asuinpaikan valintaan vaikutti työpaikan sijainti sekä koirien kannalta rauhallinen ympäristö. Vuosaari, here we come!

Alla olevissa viikonlopun fiiliksiä. :) Pe-la vietettiin kasvattajan luona Tähtelässä. Kerttu sai juosta vapaana ja nauttia koirakavereiden seurasta. Hyvin se tuli toimeen myös Miina-siskon kanssa. Kertun kanssa kuvissa esiintyy kuitenkin Milo 9v ja Eki 6kk. Huippupoikia molemmat!

Perjantaina istuttiin sorsapassissa, Kerttu sai tulla kuunteluoppilaaksi. Saalista ei tullut, mutta se tuli selväksi että paukkuja tuo koira ei hätkähdä millään. Ennemminkin ne aiheuttivat innostunutta liikehdintää kun koira hoksasi pamahduksen ja sitä seuranneet tapahtumat. :)

Sunnuntaina siirryttiin Lägin hallille, vuorossa oli parsonien erikoisnäyttely. Kertun tuloksena pohjavillassa H.
"Good pigmentation. Head matches the body. Topline ok. Coat's been taken right out, judge. Tailset ok. Feet ok. Legs ok. Moves straight behind."
Seuraavat näyttelyt on sitten keväällä, riippuu miten rimpula tässä kehittyy. Nyt keskitytään kasvamaan joka suuntaan. 







torstai 22. syyskuuta 2016

Vapaa-aikaa

Työpäiväni tuppaavat venyä matkoineen 12 tuntisiksi, joten vapaa-ajasta tahtoo ottaa kaiken irti. Viime sunnuntaina kävin Dumissa kuvaamassa pentunäyttelyissä parsonit ja lauantaina puolestaa vipellettiin omien koirien kanssa metsässä. :)









lauantai 10. syyskuuta 2016

Porvoo 10.9.2016

Kertun toiseksi viimeinen näyttelykäynti hetkeen päätyi tulokseen JUN EH2, alla arvostelu:
Quite racy up on legs. More of a "wire" head than "parson" head. Good ears. Nice eyes and teeth. Needs to develop in forechest and trout. A little thin in bone. Wellset tail carried happy. Moves close. Needs time for higher price.

Kertun kanssa on mainiota matkustella, se on niin coolina paikassa kuin paikassa. <3 Tänään olisi voinut keskittyä pöydällä paremmin, mutta hajut kiinnostivat enemmän. Ravintolassa se nukkui tuolilla ja muukin odottelu sujui vailla suurempaa härdelliä.

torstai 8. syyskuuta 2016

LUT: Loviisa 3.9. & Vihti 8.9.

Lauantaina kurvattiin Kertun kanssa Petjärvelle, molempien ensimmäiseen lut-kokeeseen. Kolmas kerta putkilla, vähän arvelutti että miten sujuu. Meille arvonnassa siunaantui numero 1 - se ainoa jota en tahtonut. Tyhjän luolan tarkastukseen koira ei meinannut millään lähteä, se vain istuskeli tyytyväisenä jalkojeni välissä. Lopulta kehotuksesta sisään, puolet kävi läpi hipihiljaa ja tuli pois. Eihän me tuota tyhjää olla harjoiteltukaan, joten en odottanut suuria.

Ketun perään sentään lähti sujuvasti, alla koekertomus:
Koira hyvin luolaan, hieman hitaasti pellille. Hyvä ilmoitushaukku. Luukkujen avauduttua kettu vetäytyy oik. päätepesään, jonne koira seuraa ripeästi. Koira menee suoraan lähietäisyydelle saaden ketun iskemään voimakkaasti. Koira kestää iskun hyvin, mutta antaa kuitenkin löysää ja työskentelee hetken ahdingon alkupäässä, jonka jälkeen jättää ketun. Palaa kuitenkin suht nopeasti takaisin ja jatkaa osittain sahaavaa työtä. Koira parantaa työskentelyä loppua kohti, mtta tyytyy tänään liiaksi työskentelemään ketun määräämällä etäisyydellä. Tyhjä luola ja alun hidastelu sekä harhailu vaikuttaa suorituksen arvoon. 
C38, ylituomari Tanja Rinnetmäki 

Tänään puolestaan ajelin tuli hännän alla (=keskinopeus ~50km/h) Vuosaaresta Lohjalle hakemaan Kertun ja suunnattiin Vihtiin. Tyhjän luolan tarkastus oli nopea, äänetön ja täydellinen. Koeselostus:
Koira otti nopeasti yhteyden kettuun. Kettu siirtyi vasempaan kulmapesään peltien avauduttua. Koira seurasi nopeasti ja iskujenvaihdon jälkeen kettu siirtyi vasempaan peräpesään. Koira seurasi ja iskujenvaihdon seuraksena koira hiukan perääntyi. Kettu siirtyi jälleen kulmapesään. Koira painosti hyvin pitäen lyhyitä hengityspausseja välillä. 10 minuutin kohdalla koira väsyi huomattavasti eikä työskentely ollut enää niin aktiivista. Koira sai ketun vielä kerran puolustautumaan hetkeksi. Koiralla on erinomainen työskentely mutta väsymisen takia aste putoaa.
C38, ylituomari Esko Eirto

tiistai 30. elokuuta 2016

Kesän loppu

Johonkin tämä kesä taas livahti. Minä vietin elokuun viimeisen viikon Prahassa, Kerttu oli Hannan luona ja Mini Lohjalla. :)  Mulla puhaltaa elämässä uudet tuulet, lopetin edellisessä duunissa viikko sitten ja nyt katsellaan että mitä sitten seuraavaksi. Joka tapauksessa kaupunki vaihtuu ainakin loppuvuodeksi pk-seudulle.

Syyskuun alkuun on suunnitelmissa yhdet keinoluolatreenit (Minikin pääsee 6 vuoden tauon jälkeen!), Kertulle koeiän täyttymisen kunniaksi taipumuskokeita ja näyttely. Lokakuussa näytellään erkkarissa ja marras-joulukuussa käydään terveystarkissa. Siinäpä se loppuvuosi sitten suttaantuukin.

Alla kuvia tältä päivältä. Kerttu ehti käydä mönkimässä jossain sonnassa, joten päätyi suihkuun ja näyttää siksi kovin pörröiseltä. :)  Onhan se vähän ylikasvaneessa turkissakin ja tarkoitus on vetää se erkkarin jälkeen pohjavilloille.

Alustavia pentusuunnitelmiakin on tehty, katsotaan jos ensi vuonna meillä kipittelee kaksikin pentuetta. :) Näistä kuitenkin lisää sitten ensi keväänä kun nartuille on tehty terveystutkimukset ja urokset varmistuneet.









tiistai 2. elokuuta 2016

Mini tuli kotiin, tuitui



2,5 kuukauden lomailun jälkeen sain Mini-Bimbosenkin Kotkaan. :) Kerttu on ikionnellinen koiraseurasta ja Minikin on ehkä salaisesti tyytyväinen että näkee meidät. Ensimmäisen päivän se oli aivan järkyttynyt siitä että joutuu taas tyytymään nappuloihin sekä ulkoilu rajoittuu hihnalenkkeihin vähintään alku ja loppumatkasta. Ja ennen kaikkea siitä ettei ole enää kaiken keskipiste. ;) Onneksi meillä oli meripäivävieraita, joten molemmille koirille riitti rapsuttelijoita.





Ja sit Kertun kesään. Siitä on tullut luonnollisesti otettua enemmän kuvia kun pyörii joka paikassa mukana.

Ensimmäinen kollaasi on heinäkuun puolivälin Kaunissaari-reissulta. Yövyttiin Kaunissaaren lomakeskuksessa. Neljän hengen vedettömät mökit olivat siistejä ja sopivan kokoisia kolmelle aikuselle ja yhdelle koiralle. :) Puucee yllätti, rantasauna ja juokseva suihkuvesi olivat miellyttävä bonus. Parasta oli sijainti aivan meren ääressä, terassilta oli ihana katsoa auringon nousua ja kalliolta näki upean laskun. :) Allekirjoittaneelle merivesi oli liian kylmää, mutta Kerttua ei haitannut. Se painoi menemään ihan täysii satojen metrien hiekkarannalla. Koirien vapaana ulkoiluttaminen alueella oli kiellettyä, joten Kekenkin loma meni flexin päässä. Eipä se sitä haitannut.

Saarella suhtauduttiin positiivisesti turistien koirin. Lomakylässäkin oli meidän lisäksi harjakoira sekä kleini. Kerttua ihastutti myös jonkun asukkaan russeli sekä gronttutervu. :) Onnea on sosiaalinen koira!

Paikan päälle pääsee kätevimmin Kotkansaarelta, Sapokasta tai Kuusisesta lähtevällä yhteysaluksella. Sisätiloihin koirilla on pääsy kielletty, joten parempi toivoa hyvää merisäätä. Sateessa voisi olla ikävä istua reilun tunnin merimatka. :) Oma autokin kannattaa jättää mantereelle. tai siis saareen. Kaunissaaren tie(t) on hyvin kuoppainen ja täynnä kantoja. Saaren pituus on pari kilometriä, sen taittaa mukavasti niin pyörällä kuin kävellenkin. Oli muuten ihanan rentouttavaa kävellä metsän keskellä ja pysähtyä syömään  mustikoita suoraan puskasta.


Toinen saarireissu suuntautui Varissaareen, kotkalaisittain Vaakkuun. Tunnelmaa latisti vähän vesisade, mutta onneksi Ravintola Vaakku on koiraystävällinen ja osittain katettu. Istuttiin tykkien keskellä ja nautittiin erinomaiset pulled pork-hampparit livemusiikin soidessa taustalla. 

Vaakku on kyllä ihana irtiotto, 10 minuutin tuurimatkan päässä Sapokasta. Omallakin veneellä ilmeisesti pääsee, mutta mä maksan mielelläni 8€ menopaluuna ja tuen paikallisia yrittäjiä. Pitäisi käydä oikeasti useamminkin!

torstai 7. heinäkuuta 2016

Ei pentuja tällä kertaa

Kävin eilen Aidan luona kylässä ja harmikseni oli todettava että tänä vuonna emme saa nauttia pentuajasta. Mahdollisesti yritämme ensi keväänä uudestaan. :)


sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Kotka KV 19.6 ja Karjaa KR 3.7

Kerttu debytoi virallisissa näyttelyissa "kotikentällä", eli Kotkan Katariinanpuistossa. Tuloksena JUN ERI3 ja kasvattajalta sekä handlerilta isot kehut koiran luonteesta. Arvostelua ei ole tarjolla, Kotkassa oli kuulemma (ja muutamien kuvien perusteella) aivan järkyttävä keli. Reippaasti Keppanakin oli kuitenkin siellä mennyt. :)

 Tänään puolestaan Hanna vei Kertun Karjaalle, jossa sen esitti 12-vuotias poika. Tuloksena EH kivalla arvostelulla:
1 year 2 months. Very feminine. Typical head and body propotions. Dark eyes. Correct scissor bite. Little bit short in neck. Sloping topline. Shows too much tension in the move. Well spannable ribs. Nice temperament.

Kerttu on ehtinyt myös treenata vesiriistaa kasvattajan ja Miina-siskon omistajan kanssa. Kunhan saadaan paikallaolo varmaksi, voidaan yrittää kokeisiin. :) Ahkeraa treeniä siis heinäkuu ja katsellaan alkusyksyyn joku koe. Kettuakin käydään moikkaamassa ensi viikolla. Jos Kerttu hommaan syttyy, niin syyskuussa voitaisiin kokeilla ihan kokeissakin.


Aidalla on röntgen 7.7., mutta kaikkien merkkien perusteella voisin sanoa että koira on tyhjää täynnä. Pentusuunnitelmat sen osalta siirtyvät sitten mahdollisesti ensi kevääseen, talvipentuja meille ei tule.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Lomaa odotellessa


Mihin tämä aika sujahtaa? Kesäkuu hyvässä vauhdissa, lomasuunnitelmat jo valmiina. Viikon päästä minä pakkaan laukkuni ja sujahdan Berliinin koneeseen. Vietän kaksi viikkoa Keski-Euroopassa, paluu koittaa Amsterdamin kautta. Kerttu menee kasvattajan luokse ja Mini puolestaan jatkaa lomailua vanhempieni luona. Se jäi sinne viime viikonloppuna ja saa nähdä suostuuko äiti ja isä siitä enää edes luopumaan. :)


Kerttu juhli kuluneella viikolla yksivuotissynttäreitä. Nopeasti tämä 7 kuukautta on kulunut ja päivä päivältä olen tyytyväisempi. Kepa on kasvattanut aivot ja osoittautunut aivan mielettömän hienoksi ja hyvähermoiseksi kaveriksi. :) Matkustettiin ensimmäistä kertaa junalla Kotkaan ja niin nätisti koira odotti päärautatieasemalla, vaikka ohi meni junia ja muita matkustajia. Juna oli täyteen ahdettu, mutta kullannuppu vain makoili tyytyväisenä mun sylissä. :) Perjantaina ja lauantaina käytiin istumassa iltaa terasilla kavereiden soitellessa. Kerttu chillaili tyytyväisenä mun jaloissa ja moikkaili uusia sekä vanhoja tuttavuuksia. Loppuillan se nukkui pedillä viltin alla häiriintymättä yhtään ympäröivästä maailmasta. Ihana eläin!