sunnuntai 25. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vuosi 2011 ja tulevaisuuden suunnitelmat

Minusta on aina kiva lukea näin joulun ja uudenvuoden tienoilla muiden blogeista mietteitä kuluvasta vuodesta ja tähtäimet uudelle vuodelle. Tehdäänpä siis pieni summa summarum, vaikkei meillä mitään erikoista koskaan tehdäkään. ;)

Vuosi 2011

Tämän vuoden varmasti isoin asia oli Minin ensimmäiset pennut. Neljä urosta ja yksi narttu syntyivät 12-13.5. meillä. Menossa oli Suomi-Norja peli (jonka Suomi voitti 4-1) ja alusena Teemu Selänne-pussilakana, joten Wildfay's-pennut saivat jääkiekkoteemaiset nimet. ;) Erittäin antoisat viisi viikkoa pentujen kanssa vierähti nopeasti, vierotus oli helppo ja pennut muuttivat Helkyn luokse odottamaan vieroitusta.



Meidän piti myös vihdoin aloittaa agility, mutta allekirjoittanut missasi kolmannen kerran ilmoittautumisen. No, onhan tässä aikaa. ;) Lisäksi harjoiteltiin Minin kanssa neljän jäljen verran verijälkeä. No, en tiedä miten oikein me homma tehtiin, minä nettineuvojen varassa ja koira ei tietenkään ikinä harjoitellut. Mini kuitenkin hoksasi homman nopeasti melko tuoreella, n. 500m'n pituisella jäljellä. Keinoluolilla Mini kävi kerran Helkyn kanssa. Muuten harrastelu on painottunut koirapuistoiluun ja jalkapalloiluun.



Sälli siirtyi virallisesti isäni nimiin, joten sen asioita en enää tässä blogissa käsittele satunnaisia kuvia lukuunottamatta. Koira sairastui helmikuussa haimatulehdukseen, ja siirtyi sen myötä erikoisruokavaliolle ja stressitekijät pyrittiin vähentämään minimiin. Arvoja seurataan edelleen ja toistaiseksi hyvältä näyttää. Sällin kohdalla positiivinen muutos on myös se, että siskoni pystyy nyppimään sen ilman rauhoitusta, kuonopantaa ja kolmea ihmistä.. :)

Vuosi 2012

Tulevaisuudesta sen verran, että Mini astutetaan luultavasti seuraavista juoksuista. Pennut menevät Pikkuroosan-kennelin nimiin ja Marja-Leenalta voi kysyä lisätietoja jos kiinnostus heräsi. :) Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, juoksut ajoittunevat maaliskuulle.

Minä toivoisin myös meille perheenlisäystä toisen koiran muodossa. Parson-linjalla jatketaan, sijoitusnarttukin olisi ihan passeli mutta katsotaan mitä uusi vuosi tuo tullessaan. :) Mikään kiirehän koiran hankinnassa ei ole, voi olla että sellainen tuleekin vasta myöhemmin..

Minin kanssa olisi kuitenkin vihdoin tarkoitus päästä agilityn alkeiskurssille, harjoitella lisää mejäilyä sekä käydä myös muutaman kerran keinoluolalla.

--

Joulukuvat ilmestyvät toivottavasti jouluaattona tänne, kunhan olen palautunut Suomeen paluun aiheuttamasta jetlagista. Ranskassa siis vietetään viimeistä viikkoa ja en malta odottaa sekä poikaystävän että pieni termiitin näkemistä<3 Ja jouluruokia! ;)